Siirry suoraan sisältöön

Linz

Linz tunnetaan teräskaupunkina. Nimike sopii Linzille enemmän kuin hyvin, sillä onhan sillä pitkät perinteet tärkeänä terästuottajakaupunkina.

Linz on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki. Vaikka Linzin asemaa lomakohteena paikoin aliarvioidaankin, on kaupungissa kosolti hyviä puolia. Kaupunkia koristavat mahtavat rakennukset ja kirkot modernilla tyylillä sopivasti höystettynä.

Linz ei ole liikaturismin ikeessä monen muun kohteen tavoin. Sen sijaan kaupunkia leimaakin omanlaisensa eleganssi, jota sävyttävät historia, kulttuuri ja luonnonkauniit alueet.

Kaupungissa on tarjolla laaja valikoima vapaa-ajan aktiviteetteja kaikenikäisille lomailijoille.

Linz linnamuseo
Linnamuseo - Schlossmuseum. Kuva: Ralf Punkenhofer - stock.adobe.com

Majoittuminen – Linz

Monet nähtävyydet, ravintolat ja kahvilat sijaitsevat pääaukion, Vanhankaupungin ja Landstraßen läheisyydessä.

Jos suosii vilkkaita ja keskeisiä alueita kävelyetäisyyden päässä useimmista kohteista, kannattaa majoitusta etsiä päärautatieaseman ja Tonavan väliltä.

Linz on selkeäpiirteinen kaupunki, jossa on toimiva julkinen liikenne. Siksi majoitus esimerkiksi Tonavan pohjoispuolella on myös toimiva vaihtoehto. Vaikka majoitustarjonta onkin rajoittuneempaa siellä, keskustaan pääsee nopeasti.

Muutamaa näköalapaikkaa lukuun ottamatta kaupungin keskusta on tasainen ja siksi helppo vierailukohde kaikenikäisisille lomailijoille.

Löydä hotelli Linzissä Booking.comin karttahausta

Booking.com

Nähtävyydet ja aktiviteetit

Tärkeimmät nähtävyydet ehtii kiertää helposti pitkän viikonlopun aikana. Jos kulttuuri tai historia kiinnostaa, kannattaa harkita Linzer Cardin hankkimista. Linzer Card on saatavilla yhden, kahden ja kolmen päivän kattavalle ajalle. Kortilla voi vierailla museoissa ilmaiseksi, matkustaa rajattomasti Linzer Linien julkisilla yhteyksillä sekä saada alennuksia moniin vierailukohteisiin. Lisätietoja löytyy täältä.

Höhenrausch

Kuten nimestä voi päätellä, Höhenrausch sijaitsee korkealla Linzin yllä. Muuttuvateemaiset Höhenrauschin näyttelyt houkuttelevat kävijöitä jännittävillä mutta opettavaisilla aiheillaan, ja upea näköala kaupunkiin sisältyy aina hintaan. Ursuline-kirkko ja sen tornit ovat osa näyttelyä. Näyttely on avoinna toukokuun lopusta lokakuuhun, ja se on ehdottomasti vierailun arvoinen. Linz Card kattaa pääsymaksun.

Lisätietoa on luettavissa OÖ Kulturquartier -kulttuurikorttelin verkkosivuilla.

Ars Electronica Center

Ars Electronica Center
Ars Electronica Center - Kuva: rudi1976 - stock.adobe.com

Koe tulevaisuuden teknologioita Ars Electronicassa! Tämä ”tulevaisuuden museo” esittelee robottien ja tekoälyn avulla teknologisia innovaatioita tavalla, joka puhuttelee kaikenikäisiä kävijöitä. Highlight-esittelykierrokset syventävät aiheita, ja Deep Space 8K -esitykset ihastuttavat 3D-projektioillaan ja interaktiivisuudellaan käsitellen tähtitiedettä, ihmiskehoa, kulttuuriaarteita ja montaa muutakin aihetta.

Monipuolisuutensa vuoksi museo soveltuu mainiosti kaikenikäisisille.

Lisätietoja laajasta tarjonnasta on luettavissa Ars Electronican verkkosivuilla.

Pöstlingberg

Kapua paikalliselle Pöstlingbergin vuorelle ja koe mahtava panoraamanäkymä kaupunkiin.

Postlingberg
Pöstlingberg - Kuva: Ralph - stock.adobe.com

Huipulle raitiovaunulla

Pöstlingbergbahn, pyörien ja raiteiden väliseen adheesioon perustuva raitiovaunuyhteys, on yksi jyrkimmistä kaltaisistaan radoista. Tälle leppoisalle ja idylliselle, 20 minuuttia kestävälle matkalle voi hypätä Linzin keskustan Hauptplatz-pääaukiolta. Kesäisin voi käyttää myös nostalgisia vaunuja aikojen takaa.

Pöstlingberg on paikallisten keskuudessa suosittu vaeltelukohde viikonloppuisin. Aktiviteetteja on laajasti tarjolla, ja se onkin suosittu kohde kaikenikäisille. Pöstlindbergin huipulla mahtavat näkymät kuuluvat aina ohjelmaan, ja muun muassa pyhiinvaelluskirkko on oiva vierailukohde.

Huipulle kävellen

Pöstlingbergin 500 metrin korkeudella sijaitsevalle huipulle pääsee myös jalan. Seuraa Pöstlingbergbahnin rataa Schablerwegia pitkin. Reitti on tosin paikoin melko jyrkkä, ja kokonaisnousua kertyy 250 metriä. Alas voi valita reitin Kreuzwegia pitkin, mikä sekin on melko jyrkkä. Tai sitten voi tulla mukavammin Pöstlingbergbahnin ratikalla.

Tutustu Linzin ympäristön mahtaviin vaeltelureitteihin täällä.

Grottenbahn-luolarata

Entiseen puolustuslinnoitukseen rakennettu Grottenbahn-luolarata on kirjaimellisesti satumainen vierailukohde, jossa noitia ja kääpiöitä on aivan käden ulottuvilla. Grottenbahn on hyvin suosittu kohde erityisesti lasten keskuudessa - minkä hyvin uskoo, sillä pääseehän siellä Dragon Expressin kyydissä halki kääpiömaailman. Tämä vierailukohde antaa takuulla mielikuvitukselle töitä.

Lue lisätietoja Grottenbahnista täältä.

Hauptplatz-pääaukio ja Vanhakaupunki

Pyhän kolminaisuuden pylväs seisoo ylväänä pääaukiolla aivan kaupungin sydämessä.

Hauptplatz Linz
Hauptplatz - Kuva: saiko3p - stock.adobe.com

Pylväältä on vain lyhyt matka Hofgassea pitkin Vanhaankaupunkiin. Mukavat, kapeat kujat houkuttelevat niin paikallisia kuin turistejakin viipyilemään sokkeloissaan.

Linzin Landhaus sijaitsee Altstadt-kadun eteläpäässä, minkä jälkeen etelään voi suunnata Herrenstraßea pitkin. Vanhassakaupungissa tosin kannattaa eksyä näiden ulkopuolellekin ja aistia tunnelmaa.

Hofgasse
Hofgasse Vanhassakaupungissa - Kuva: Gina Sanders - stock.adobe.com

Schlossberg ja linnamuseo

Schlossberg ja linnamuseo sijaitsevat Tonavan läheisyydessä. Perille päästäkseen joutuu kiipeämään, mutta näkymä Tonavalle on kaiken vaivan väärti. Jos seurueeseen kuuluu lapsia, alueella on leikkikenttä hauskanpitoa varten.

Linnamuseossa esitellään Ylä-Itävallan luonnon-, kulttuuri- ja taidehistoriaa. Historian lisäksi näyttelyissä nostetaan esille ajankohtaisia alueellisia aiheita yli osavaltiorajojen. Maisema museon terassilta on todella vaikuttava.

Lue täältä lisätietoja näyttelyistä.

Mariendom

Herrenstraßea kävellessä ei voi olla huomaamatta arkkitehtuuriltaan erityisen vaikuttavaa Mariendom-tuomiokirkkoa. Mariendom on Itävallan suurin, joskaan ei korkein, kirkko. Tämä kohde on ehdottomasti nähtävä Linzissä vieraillessa.

Kiinnostaako nousta kaupungin yläpuolelle? Kirkontorniin on kavuttavaa 395 rappusta, mutta panoraamanäkymä on vaivan arvoinen.

Mariendom in Linz
Mariendom - Kuva: Zechal - stock.adobe.com

Perhelomailu

Linzissä riittää tekemistä myös perhelomalla. Selkeytensä vuoksi Linziä on mukava kiertää lastenkin kera.

Linzin eläintarha

Linzin eläintarhan ihastuttava eläinmaailma sijaitsee Pöstlingbergin suunnalla. Eläintarhan vehreässä ympäristössä ihastelijoitaan odottaa noin 800 eläintä yli sadasta eri eläinlajista, ja viimeistään kotieläintarha saa lasten silmät säihkymään.

Mikäli hakee jotain aivan erityistä, voi uskaltautua eläintenhoitajan kanssa kissamakien ja nelisormimangustien sekaan.

Lue lisätietoja eläintarhasta ja sen ohjelmista täältä.

Eurothermenresort Bad Schallerbach / Aquapulco

Pakkaa uimavehkeet mukaan ja hemmottele tyylillä. Bad Schallerbachin kylpylä sijaitsee vain puolen tunnin junamatkan päässä Linzistä. Aikuisten rentoutuessa lapset voivat pitää hauskaa merirosvojen ja vesiliukumäkien parissa.

Lisätietoja on luettavissa kylpylän verkkosivuilta.

Ruoka ja ravintolat

Linzissä riittää töitä makunystyröille. Monipuolisuutta tuovat kansainväliset ravintolat, perinteiset kuppilat, pikaruokalat ja luovat paikallisherkut.

Keskustan ravintoloiden kirjo tarjoaa vastinetta rahalle. Hauptplatz-pääaukion ympärillä ja Landstraßen varrella on vilkasta ilta-aikaan, sillä alueella on paljon baareja.

Nälän saa tyydytettyä, ja vieläpä laadukkaasti, myös Hauptplatz-pääaukion sivukujilla ja -aukioilla, kuten Domgassella, Grabenilla ja Pfarrplatzilla. Makunautintoja löytyy myös pääaukion toiselta puolelta Vanhastakaupungista.

Jos liharuoat ovat mieleen, paistettua sianlihaa mykyillä ja kaalilla ei kannata jättää väliin. Wieninleikkeen ohella se on luultavasti yksi alueen kuuluisimmista annoksista ja kiinteä osa paikallista ruokakulttuuria.

Linzer Torte
Linzin torttu - Kuva: Lucky Dragon - stock.adobe.com

Linzin torttu on täydellinen jälkiruoka makeasta ja alueellisista erikoisuuksista pitäville. Se valmistetaan murotaikinasta ja viimeistellään mausteilla, mantelilastuilla ja marjahillolla. Tortun tunnuspiirteenä toimii sen päällä oleva ruudukkokuvio.

Linzin torttua saa joistakin leipomoista, joista tunnetuin on Herrenstraßella sijaitseva Konditorei Jindrak. Kyseinen leipomo on myös mukava paikka maistella sitä vaikkapa kahvi- tai teetauolla.

Yöelämä ja juoma

Vanhakaupunki on baarihyppelijöiden paratiisi. Lisäksi Hofgassen, Hofbergin ja Altstadtin varrella on baareja vieri vieressä, ja hyviä vaihtoehtoja löytyy jokaiseen tarpeeseen ja makuun. On kyse sitten rentouttavasta oluesta työpäivän jälkeen tai kunnon baarikierroksesta, sopivia paikkoja löytyy varmuudella.

Edellisten lisäksi Hauptplatzilla tai Grabenin, Pfarrplatzin tai Landstraßen varrelta löytyy paikkoja, joissa nautiskella parit juomat.

Etenkin kesällä kannattaa suunnata Tonavan varrella sijaitseviin paikkoihin drinkille. Virkistävä juoma maistuu myös Sandburgin keinotekoisella hiekkakaistaleella, jossa voi päästä jopa rantatunnelmaan Tonavan kupeessa.

Myös aurinkoinen puutarhapubi on mitä mainioin tapa nauttia lasillinen Grüner Veltliner valkoviiniä tai itävaltalaista olutta vaikkapa ruokailun yhteydessä. Almdudler, makea ja yrttinen limonadijuoma, on suosittu erityisesti lasten keskuudessa.

Tuhdin ruoan jälkeen paikallisilla on tapana ottaa snapsia ruoansulatusta edistääkseen. Korkealaatuiset pihlaja- tai yrttisnapsit sekä katkerot toimivat erityisen hyvin.

Vogelbeerenschnaps
Kuva: unpict - stock.adobe.com

Paikallinen siideri, Most, on Ylä-Itävallan kansallisjuoma. Se valmistetaan käyneestä omena- tai päärynämehusteesta ja tarjoillaan eri muodoissa; mieto, makea tai vahva. Alkoholittomana vaihtoehtona voi valita rypälemehun.

Tapahtumat

Urfahraner-markkinat (toukokuun ensimmäinen viikko & syyskuun loppu – lokakuun alkupuoli)

Tämä markkinatapahtuma on houkutellut runsaasti kävijöitä jo yli 200 vuoden ajan. Monipuolista ohjelmaa on yli 200 näytteilleasettajan ja tarjoajan voimin niin nuorille kuin vanhemmillekin kävijöille; tilaisuudesta löytyykin huvipuisto, telttoja, näyttelyosastoja ja esityksiä.

Pflasterspektakel (heinäkuun toiseksi viimeinen viikko)

Pflasterspektakel on yksi Euroopan monipuolisimmista katutaidefestivaaleista. Tilaisuus houkuttelee Linzin keskustaan yli 100 kansainvälistä taiteilijaa ja ryhmää noin 30 maasta. Taiteelliset ja akrobaattiset esitykset, kabareet, pantomiimit, erilaiset musiikkityylit ja monet muut esitykset varmistavat ohjelman ainutlaatuisuuden.

Klangwolke (syyskuun puoliväli)

Koe ulkoilmaesitys Tonavan äärellä. Esityksissä tarinat heräävät eloon musiikin ja visuaalisen teknologian avulla. Laseri- ja videoprojektiot sekä muut tehosteet varmistavat katsojille aivan erityisen kokemuksen. Esityksen päätteeksi voi nauttia hienoista ilotulitteista.

Joulumarkkinat (marraskuun lopussa - joulu)

Koe joulumarkkinoiden maaginen ilmapiiri. Volksgarten, Hauptplatz ja Pfarrplatz ovat pullollaan lämmittäviä juomia, paikallisia herkkuja, käsityötuotteita ja paljon muuta tarjoavia kojuja.

Ostokset – Linz

Landstraße on keskeisin ostoskatu Linzissä. Kyseinen katu sijoittuu Taubenmarktin ja Musiktheaterin välille tarjoillen mitä parhaimpia ostosmahdollisuuksia shoppailusta kiinnostuneille. Tarjontaa riittää kansainvälisistä muotiketjuista, luksusbrändeistä ja käsityöläistuotteista aina trendikkäisiin pikkupuoteihin asti. Erityisesti hyvällä säällä shoppailijoita on ruuhkaksi asti.

Vanhastakaupungista löytyy lisää pienempiä kauppoja. Ainakin Herrenstraße ja Bischofstraße ovat ikkunashoppailulle sopivia katuja. Erityiskauppojakin löytyy vaikkapa tuliaisostoksia varten.

Jos toivoo kiertävänsä useita kauppoja saman katon alla, tai jos sää ei natsaa, ostoskeskuksiakin toki löytyy. Tällaisia ovat vaikkapa Passage Landstraßella, sekä Atrium City Center ja Arcade sen sivukujilla. Tonavan toisella puolella oleva Lentia City houkuttelee mukavalle käyskentelylle.

PlusCity Paschingissa Linzin lähellä on alueen suurin ostoskeskus. Sinne pääsee Linzin päärautatieasemalta 20 minuutissa raitiovaunulla.

Jos sen sijaan haluaa shoppailla perinteisesti ulkoilmassa, Südbahnhofmarkt-tori, yksi tunnetuimmista Linzissä, on paikallisten suosima kohde. Torilta löytyy paikallisia ja kansainvälisiä makunautintoja, käsityöläistuotteita sekä monen tyyppisiä muita tarjoajia.

Mitä tuoda mukanaan?

Linzin torttu – Tämä, yli 350 vuoden perinteet omaava jälkiruoka, on ehkäpä Linzin tunnetuin erikoisuus. Se koostuu pähkinää sisältävästä taikinasta, mausteista sekä kerroksesta marjahilloa.

Snapsit – Snapsit, joita tislataan usein hedelmistä tai mausteista, ovat olleet arvostetussa asemassa Itävallassa jo pitkään. Yksi erityinen tuoteryhmä ovat Katkerot, joita on saatavilla eri tilavuuksilla; näin se sopii tuomisiksi myös matkustaminen huomioiden.

Valkoviini – Maailman mittakaavassa Itävalta on melko tuntematon viinimaa. Jos valkoviini kutienkin maistuu, kannattaa nauttia lasillinen Grüner Veltlineriä tai ottaa pullo mukaan.

Hintataso

Alla on esimerkkejä hotellien ja ravintoloiden hintatasosta Linzissä. Hotellihuonehinnat ovat mediaanihintoja Booking.comissa.

Tuote

Pizza ravintolassa

0.33 l olut

3* hotelli (toukokuu)

3* hotelli (elokuu)

Hinta

11-14 €

4 €

126 €

129 €

Saapuminen

Linzin lentokentältä pääsee linja-autolla 20 minuutissa päärautatieasemalle. Yhteyksiä tosin on vain kerran tunnissa. Sunnuntaisin samainen bussiyhteys korvataan ilmaisella shuttle-yhteydellä Hörschingenin juna-asemalle, josta pääsee junalla nopeasti Linziin.

Linzin päärautatieasemalta on vain lyhyt kävelymatka keskustaan. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös raitiovaunua.

Jos matkustaa taksilla lentokentältä, kannattaa varautua 30 – 40 euron kuluihin.

Jos ei ole suoraa lentoa Linzin lentokentälle, Wienin lentokenttä on myös hyvä vaihtoehto. Sieltä matkustaa junalla Linziin kahdessa tunnissa.

Sää - Linz

Talvi: Lämpötila vaihtelee nollan paikkeilla ja sen alapuolella marraskuusta helmikuuhun. Tunnelman kannalta joulukuu on siitä huolimatta mainio matkustusajankohta. Tammikuu on vuoden kylmin kuukausi.

Kevät: Lämpötila pysyttelee 10 asteen alapuolella maaliskuussa. Huhti- ja toukokuussa sää alkaa olla miellyttävämpi lämpötilojen vaihdellessa 10 ja 20 asteen välillä.

Kesä: Lämpötila on miellyttävä ja mitä parhain ulkoiluun kesäkuusta elokuulle. Uintiretkille heinä-elokuu on sopivinta aikaa. Kesäkuukausina ulkoilmatapahtumia on paljon Linzissä.

Syksy: Syyskuussa lämpötila pysyttelee 20 asteen paikkeilla, jolloin ulkona on hyvä viettää aikaa. Ulkoilu onnistuu vielä lokakuullakin, mutta lämpötilan laskiessa on syytä varata sopivaa vaatetusta mukaan.

--
Teksti: Katrin Lindenbauer
Kuvat: Adobe Stock

Ilmoitukset
Ilmoita
guest
0 kommenttia tai kysymystä Linzistä
Inline Feedbacks
View all comments