Siirry suoraan sisältöön

Korfu

Turkoosi Joonianmeri kimaltelee kiemurtelevissa lahdenpoukamissa, joita kehystävät vehreät vuorenrinteet, antaen oman silauksensa väripalettiin korfulaisessa paikallismaisemassa.

Dramaattisen luonnon lisäksi Joonianmeren toiseksi suurin saari Korfu hurmaa UNESCO:n maailmanperintölistalle kuuluvalla Korfun Vanhallakaupungillaan sekä herkullisilla perinneruuillaan!

Agios Spiridonin ranta - Paleokastritsa
Agios Spiridonin ranta - Paleokastritsa

Korfun historia lyhyesti

Saaren kreikkalainen nimi Kerkyra tulee kreikkalaisen mytologian nymfi Korkyrasta, jonka Poseidon kaappasi ja kuljetti Korfun saarelle. Myös Korfun pääkaupungin nimi on kreikaksi Kerkyra. Nimi Korfu tai Corfu sen sijaan syntyi vasta myöhemmin Bysantin eli Itä-Rooman aikana.

Saarelta on löytynyt todisteita asutuksesta jo kivikaudelta asti, mutta ensimmäisiä kertoja Korfu mainitaan antiikin Kreikan aikaisissa teoksissa. Se on kuulunut osana eri Kreikan kaupunkivaltioihin, Roomaan ja myöhemmin Itä-Roomaan, jonka jälkeen saarta hallitsivat venetsialaiset vuosina 1386 - 1797.

Venetsialaisten kausi on yhä esillä Korfulla esimerkiksi arkkitehtuurissa, kielessä ja ruoassa. Monet korfulaiset perinneannokset, kuten pastitsada, ovat venetsialaista kulttuuriperintöä. Tästä syystä monet ovat saattaneet herkutella pastitsadalla esimerkiksi Kroatian matkallaan.

Vuodesta 1864 lähtien, jolloin Iso-Britannian 50-vuotinen hallintakausi saarella päättyi, Korfu on kuulunut Kreikkaan.

Korfu tarjoaa kohteita monenlaiseen lomailuun

Korfu tunnetaan ennen kaikkea rantalomakohteena, ja saarelta löytyykin yli 100 rantaa. Vehreä ja vuoristoinen saari sopii erinomaisesti aktiivilomailuun — lukemattomien patikointireittien varsilla törmää henkeäsalpaaviin maisemiin ja somiin pieniin luostareihin. Korfun kaupungista pääsee kantosiipialuksella 30 minuuttissa Albanian Sarandaan, joka on suosittu kohde joko päiväretkelle tai parin päivän reissulle.

Saaren tunnetuin kohde on pääkaupunki Korfu, joka on saaren ainoa kaupunki. Korfun kaupungin laitamilla sijaitsee Korfun ainoa kansainvälinen lentokenttä, josta matkailijat jatkavat eri puolille saarta. Korfun 64 kilometrin pituiselle ja 32 kilometriä leveälle saarelle mahtuu niin uinuvia pikkukyliä kuin pakettimatkalaisten suosiossa olevia menevämpiä kohteita.

Korfun kaupunki

Korfun kaupunki
Pyhän Spiridonin katedraalin torni on Korfun Vanhankaupungin tunnetuimpia maamerkkejä.

Korfun kaupungista käytetään yleensä joko sen englantilaista nimeä Corfu Town tai kreikkalaista nimeä Kerkyra. UNESCO:n maailmanperintölistalle kuuluva Korfun Vanhakaupunki on arkkitehtuurinsa, nähtävyyksiensä ja ravintolatarjontansa vuoksi saaren viehättävimpiä yksityiskohtia, jonka tutustumiseen kannattaa varata ainakin päivän verran.

Vanhakaupunki on kieltämättä kaupallinen ja turisteille suunnattu, mutta kiehtova arkkitehtuuri tekee kävelykierroksesta mielenkiintoisen. Matkamuistoja tai nahkatuotteita myyvät kojut ympäröivät kapeita kujia, jotka päättyvät yleensä jollekin somalle, kukkaistutusten ja tavernapöytien reunastamalle aukiolle.

Poikkeaminen päiväkahville tarkkailemaan turistivilinää yhteen Listonin kahviloista on yksi kokemus sinänsä. Ranskalaismiehityksen (v. 1807-1814) aikana tehty Liston rakennettiin Pariisin Rue de Rivoli esikuvanaan Korfun paraatipaikalle keskelle Vanhaakaupunkia, ja katu huokuu edelleen vanhan maailman arvokkuutta.

Liston - Korfu
Liston-kadun ympärystö on Korfun kaupungin yöelämän keskus.

Korfun kaupungissa ei ole mainittavia rantoja, minkä vuoksi monet jatkavatkin viettämään rantalomaa ympäri saarta. Pulahtaminen Joonianmereen toki onnistuu Korfun kaupungin "rannoilla", jotka ovat yleisesti ottaen laitureita mereen.

Sidari

Korfun luoteisosassa sijaitseva Sidari on saaren pohjoispuoliskon suurin kohde, joka on varsinkin englantilaisten pakettimatkalaisten suosiossa. Pittoreskiä kreikkalaiskylää Sidarista on turha hakea, mutta kylän ravintola- ja baaritarjonta yhdistettynä hienohiekkaiseen rantaan tekee siitä oivan kohteen niille, jotka tykkäävät jonkinlaisesta iltaelämän vilskeestä loman aikana. Sidari on suurimmalta osin perheiden ja pariskuntien suosiossa, minkä vuoksi se tunnetaan astetta rauhallisempana kohteena verrattuna Pohjois-Korfun Kavosiin.

Sidari - Korfu

Sidarin pääranta sijaitsee näppärästi pääkadun takana, joten pitkiä matkoja Sidarissa ei tarvitse käppäillä. Pääkadun läheisyydessä sijaitsee myös Sidarin bussipysäkki, jonka sijainti löytyy kätevästi Google Mapsista nimellä Sidari Bus Stop.

Sidarin toinen baari- ja ravintolakeskittymä löytyy Kanali tou Erotan tai Canal d'Amourin läheisyydestä, joka on selvästi hiljaisempi osa kylää. Canal d'Amour on nätti merenpoukama ja yksi Sidarin vetonauloja. Hieman kauempana, mutta silti kävelymatkan päässä, sijaitseva Cape Drastis dramaattisine kalliomaisemineen on niin ikään kaunis näky.

Canal d'Amour - Sidari - Korfu
Canal d'Amourin läpiuinti enteilee legendan mukaan pariskunnille ikuista rakkautta.
Cape Drastis - Sidari - Korfu
Cape Drastis on kaunis paikka varsinkin auringonlaskun aikaan.

Paleokastritsa

Paleokastritsa tai Palaiokastritsa on vain reilun 20 kilometrin päässä Korfun kaupungista sijaitseva rauhallinen merenrantakylä, jonka postikorttimaisemille Korfulta tuskin löytyy vertaistaan.

Paleokastritsa - Korfu
Agia Triadan ranta - Paleokastritsa

Alueen kallioiset merenlahtipoukamat piilottavat sisälleen kallioluolia sekä autiorantoja, joihin järjestetään veneretkiä esimerkiksi Agios Spiridonin rannalta. Vuoriston korkeimman huipun päälle 1200-luvulla rakennettu Angelokastro-puolustuslinnake on niin ikään vaikuttava paikka, josta avautuvat mahtavat näkymät. Nousu linnakkeelle on jyrkkää, joten autokyyti perille on helpoin vaihtoehto.

Paleokastritsan ravintolatarjonta on melko vaatimaton, joten runsasta ravintolavaihtelua kaipaavalle paikka saattaa käydä ahtaaksi parin kolmen päivän jälkeen. Päiväretkenä tai muutaman päivän oleskelupaikkana Paleokastritsa on Korfun parasta antia.

Agios Spirido - Paleokastritsa
Agios Spiridon -ranta

Kavos

Korfun pohjoisosassa sijaitseva Kavos tunnetaan saaren bilepääkaupunkina, joka on erityisesti nuorten juhlijoiden suosiossa. Illan hämärtyessä neonvalot syttyvät valaisemaan pääkatua ja Kavosin baarit täyttyvät vähitellen. Ravintolat ja baarit sijaitsevat kompaktilla alueelle rannan tuntumassa, joten Kavos soveltuu helppoon lomailuun.

Kavos - Korfu
Kavosin pääkatu täyttyy juhlijoista illan tullen.

Kavosin hienohiekkainen ranta on saaren parhaimmistoa, ja kävelymatkan päässä sijaitseva Arkoudilasin ranta on vaikuttava nähtävyys itsessänsä.

Kavos-ranta - Korfu
Kavosin hiekkarannat ovat saaren hienoimpia.
Arkoudilas-ranta - Korfu
Arkoudilas-rannan luonnonmuodot ovat vaikuttavia.

Löydä sopiva hotelli Korfulta Booking.comin karttahausta

Booking.com

Korfu – nähtävyydet

Korfun nähtävyydet voidaan karkeasti jaotella ympäri saarta sijaitseviin kauniisiin luontomaisemiin ja Korfun Vanhastakaupungista löytyviin historiallisiin kohteisiin. Vanhakaupunki on jo itsessään nähtävyys pastellivärisine fasaadeineen ja lukuisine kirkkoineen, mutta muutamat Korfun nähtävyydet kannattaa käydä tarkistamassa ajan kanssa.

Vanha linnoitus – Korfun kaupunki

Korfun Vanha linnoitus on seissyt samalla paikalla n. 500-luvulta, jolloin gootit tuhosivat vanhan Kerkyran kaupungin ja linnoitus siirrettiin nykyiselle paikalle. Nykypäivän linnoituksen kivimuurit ovat tosin rakennettu myöhemmin venetsialaisajalla. Linnoituksen sisällä voi tutkiskella mm. bysanttilaista taidetta, vanhoja tykkejä sekä näkymiä Korfun kaupunkiin. Linnoitukseen peritään sisäänpääsymaksu.
Kotisivut: Vanha linnoitus

Vanha linnoitus - Korfu
Korfun Vanha linnoitus

Uusi linnoitus – Korfun kaupunki

Korfun Uusi linnoitus rakennettiin  n. 1500-1600 -lukujen vaihteessa venetsialaisajalla vahvistamaan Korfun kaupunkilinnoitusta, jonka jälkeen Korfun kaupunki mahtui Uuden ja Vanhan linnoituksen väliin. Uudessa linnoituksessa ei ole muuta nähtävää kuin linnoituksen muurit, mutta näkymät Korfun kaupunkiin ovat jopa paremmat kuin Vanhalta linnoitukselta. Linnoitukselle ei peritä sisäänpääsymaksua.

Uusi linnoitus - Korfu
Korfun Vanhakaupunki sijoittuu Uuden ja Vanhan linnoituksen väliin

Spianada-aukio

Spianada-aukio on valtava puisto Korfun kaupungin keskeisimmällä paikalla. Sen toista laitaa rajaa kahviloiden ja ravintoloiden täyttämä Liston ja toista St. Michaelin ja St. Georgen palatsi, jossa toimii nykyään Aasialaisen taiteen museo.

Vuonna 1824 valmistunut rakennus toimi Joonian saarten yhdysvaltojen aikana (1815 - 1864) paikallishallitsijan kotina ja myöhemmin Joonian senaatin tukikohtana. Tänä aikakautena Korfu, muiden Joonian saarten ohella, oli Iso-Britannian protektoraatti.

Aasialaisen taiteen museo - Korfu
Sir Frederick Adamin patsas muistuttaa Iso-Britannian hallintokaudesta St. Michael ja St. Georgen -palatsin edustalla.

Korfulainen keittiö on venetsialaista perintöä

Korfulaisten perinneruokien juuret menevät vuosisatojen taakse venetsialaisaikaan, jolloin juuri venetsialaiset olivat avanneet maustekaupan Aasiasta Eurooppaan. Korfu, osana Venetsiaa, oli yksi tärkeimmistä kauppasatamista Välimeren alueella.

Korfulaisissa klassikkoannoksissa elävät vahvasti Aasian mausteet, kuten pippuri, kumina, muskotti, neilikka ja kaneli. Suurinpiirtein näistä koostuu spetsieriko-maustesekoitus, jota käytetään esimerkiksi pastitsadan maustamiseen. Pastitsada-annoksessa on kukon tai naudan seurana tomaattipohjainen mausteikas kastike sekä pastaa.

Pastitsada-Korfu
Pastitsada Rex-ravintolassa Korfun Vanhassakaupungissa

Valkosipulia rakastaville Sofrito ei tuota pettymystä – vasikanpihvit tarjoillaan runsaalla valkosipulilla ladatun paistinkastikkeen aateloimana. Ympäri Korfua tarjoillaan, muun Kreikan tavoin, yleensä naudan ympärille rakennettua punaviiini-tomaattipohjaista pataa, stifadoa, joka on niin ikään venetsialaista perintöä.

Kalan ystävien kannattaa testata tulista burdetoa, jossa vaaleaa kalaa höystää chili-tomaattinen liemi tai miedompaa biancoa, jonka liemi muodostuu pääosin sitruunamehusta, oliiviöljystä ja valkosipulista.

Gyrosta eli kebabia, ja souvlakia eli lihavartaita, tarjoillaan ympäri saarta pikaruokana muun Kreikan tavoin. Joissakin paikoissa gyrosannoksiin lisätään ruskeaa kastiketta, mikä antaa perikreikkalaiselle ruualle pientä paikallistunnelmaa.

Gyros - Korfu
Ruskea kastike gyroksessa on paikallinen erikoisuus Korfulla.

Paikallisjuomia niin viinin kuin oluen ystäville

Korfulla tuotetaan sekä valko- että punaviinejä, mutta saari tunnetaan etenkin valkoviineistään. Saaren kuumaa ilmastoa kestävistä rypälelajikkeista, kuten Moscatelista tai Kakotrygiksestä tulee kepeää ja makeaa viiniä, joka hyvin sopin mausteikkaiden ja vaaleiden kalaruokien pariksi.

Vaikkakin Korfulla tarjotaan sekä mannerkreikkalaisia että kansainvälisiä olutmerkkejä, niin saaren oma pienpanimo Corfu Beer jyrää ylitse muiden. Vasta 2006 perustettu panimo on kasvanut räjähdysmäisesti pienpanimobuumin myötä ja tunnetaan nykyään koko Kreikassa. Panimon olutvalikoimaan kuuluu alea, lageria ja bitteriä.

Digestiivinä tarjotaan muun kreikan tavoin ouzoa tai tsipourosta (rakia), mutta saaren paikallinen erikoisuus on kumquat-likööri. Appelsiininmakuinen hedelmälikööri on tehty kiinalaisesta qumkuat-rypäleestä, jonka brittiläinen Sidney Merlin toi 1800-luvun puolella Korfulle. Likööri on Korfun tunnusmerkkejä ja sitä näkee niin matkamuistomyymälöissä kuin yökerhojen cocktaileissakin.

Lennot Korfulle

Suorat lennot Korfulle Helsinki-Vantaalta ovat lomalentoja ja kulkevat vain alkukeväästä loppusyksyyn. Kesäkauden ulkopuolella Ateenasta on päivittäinen lentoyhteys Korfulle ympäri vuoden. Korfun loma kannattaakin yhdistää muutaman päivän oleskeluun Ateenassa.

Korfulla on ainoastaan yksi kansainvälinen lentokenttä, joka sijaitsee n. 2 kilometrin päässä Korfun kaupungin keskustasta.

Hintataso – Korfu

Hintataso Korfulla on yleisesti aavistuksen verran Suomea alhaisempi. Ero näkyy erityisesti ravintoloissa, hotelleissa sekä liikennevälineissä, vaikkakin taksit Korfulla ovat verrattain kalliita verrattuna autonvuokraukseen tai julkiseen liikenteeseen. Aiheesta lisää alla osiossa liikkuminen Korfulla.

Korfun kaupungin hotellitarjonta on niukka ja kysytty, minkä vuoksi saaren pienemmissä kohteissa hotellien hintataso on alhaisempi. Kannattaa siis miettiä, yöpyäkö Korfun kaupungissa vai tehdäkö sinne vain päiväretki.

Tuote

Pitagyros ravintolassa

Pastitsada ravintolassa

33 cl olut

Hinta

5-6 €

13-16 €

3 €

Ostokset Korfulla

Korfu ei ole shoppailuparatiisi, mutta joitakin mielenkiintoisia löytöjä siellä voi tehdä. Kauppatarjonta on keskittynyt 99-prosenttisesti Korfun kaupunkiin, joten kotiinviemisten ostaminen kannattaa keskittää sinne. Muista kohteista ympäri saarta löytyy matkamuistomyymälöitä, joissa myydään heikompilaatuisia tuotteita ja heikommalla valikoimalla kuin Korfun kaupungissa.

Vaatelikkeeet ovat keskittyneet Korfun vanhassakaupungissa sijaitsevan  Georgiou Theotoki -kadun varrelle. Vanhankaupungin kapeilta kujilta löytyy paikallistuotemyymälöitä, joista oliiviöljyt, kumquat-rypäletuotteet sekä nahkatuotteet ovat yleisimpiä.

Korfu - ostokset
Nahkatuotteet, etenkin sandaalit, ovat suosittuja kotiinviemisiä.

Liikkuminen Korfulla

Kätevin liikkumismuoto Korfulla on skootteri tai vuokra-auto, joilla pääsee kätevästi saaren joka kolkkaan. Korfulla tiet ovat pääosin hyväkuntoisia asfalttiteitä. Autojen ja skootterien päivävuokrat liikkuvat n. 20-40€ välillä. Skootterien vuokraukseen vaaditaan moottoripyöräkortti, minkä vuoksi moni ainostaan eurooppalaisen B-luokan ajokortin omaava turvautuu autoon tai mönkijään.

Green buses on Korfun saaren julkinen liikenne, jonka busseilla pääsee ympäri saarta. Liput maksavat n. 2-4€ per henkilö matkan pituudesta riippuen. Suurimpiin kohteisiin, kuten Sidariin, Paleokastritsaan ja Kavosiin kulkee useita vuoroja päivässä.

Green busesin nettisivuilla näkyy bussilinjakartta, johon on merkitty pysäkit vuorokohtaisesti. Bussiin ei siis tarvitse hypätä Korfun bussiasemalta käsin, joka sijaitsee reilun kilometrin päässä Korfun kaupungin keskustasta. Muualta Korfun kaupunkiin tullessa bussit pysähtyvät yleensä Georgiou Theotoki -aukiolla, joten bussiasemalle asti on turha matkustaa, jos aikoo jäädä tutkimaan vanhaakaupunkia.

Julkisen bussiliikenteen varjopuolena on se, että kesäaikataulujen ulkopuolella kaikki linjat kulkevat Korfun kaupungin kautta. Alkaen n. 20. kesäkuuta, bussilinjoja kulkee myös kylistä kyliin. Muulloin taksi on näppärin vaihtoehto. Nämä poikkeusreitit löytyvät erikseen Green busesin nettisivuilta.

Taksit Korfulla ovat melko kalliita, eikä Überia tai vastaavia palveluita ole tarjolla. Esimerkiksi taksi Korfun lentokentältä kaupunkiin maksaa n. 20 euroa 3-4 kilometrin matkalta. Taksi Korfun kaupungista Paleokastritsaan, joka on matkana noin 25 kilometriä ja kestää puolisen tuntia, maksaa n. 60€.

Milloin matkustaa Korfulle

Lomakausi Korfulla starttaa toukokuun alkupuolella ja jatkuu lokakuun loppuun. Kesäkuun alkuun mennessä viimeisetkin baarit ja ravintolat ovat avanneet ovensa. Toukokuun loppupuoli ja kesäkuu onkin erinomaista aikaa lomailla saarella, sillä hotellien hinnat ovat tuolloin vielä edullisempia kuin korkeasesonkina heinä-elokuussa, Etelä-Euroopan kesälomien turistimassat eivät ole vielä rantautuneet ja lämpötila vaihtelee toukokuussa 20-30 asteen välillä.

Yhtä lailla alkusyksy on erinomaista aikaa lomailla Korfulla. Syyskuu on vielä varsin lämmin ja lokakuun alussa päivän huippulämpötilat pyörivät 20-30 asteen puolivälissä.  Samoin suuret turistimassat ovat kaikonneet ja hotellihinnatkin halpenevat verrattuna heinä-elokuun korkeasesonkiin.

---

Teksti & kuvat: Ville Ryynänen

Kreikan kohdeoppaat

Ateena on yksi Euroopan suosituimpia citybreak-kohteita. Kompaktissa metropolissa kävelee minuuteissa toinen toistaan kiehtovampiin antiikin nähtävyyksiin, pysähtyen välillä kreikkalaiselle kahville ihmettelemään ihmisvilinää. Lue lisää kohteesta

Kreeta on vuosikymmenien mittainen suosikkikohde sen upeiden rantojen ja mielentoisten nähtävyyksien vuoksi. Turkoosit vedet ja leppoisa meno vetävät puoleensa yhä tänä päivänä. Lue lisää kohteesta

Subscribe
Notify of
guest
0 kommenttia Korfusta
Inline Feedbacks
View all comments