Siirry suoraan sisältöön

Kreikka

Kreikka on rantalomien kestosuosikkikohde, jonka menestyksen resepti on yksinkertainen – kirkkaat vedet, tasainen auringonpaiste ja herkullinen ruoka houkuttelevat matkailijoita palaamaan kerta toisensa jälkeen. Unohtamatta tietenkään aitoa filoxeniaa, vieraanvaraisuuden periaatetta, joka on syvällä kreikkalaisessa kulttuurissa.

Kaupunkiloman ja rantaloman yhdistämiseen Kreikka tarjoaa mainiot mahdollisuudet, sillä suurimmat kaupungit Ateena ja Thessaloniki sijaitsevat meren äärellä.

Monastiraki, Ateena
Monastirakin aukio on Ateenan ydin

Kreikka matkailumaana

Lomakohteet Kreikassa

Balkanin niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Kreikka koostuu Manner-Kreikasta ja sitä ympäröivistä tuhansista saarista. Manner-Kreikan alueella sijaitsee kolme Kreikan asukasluvultaan suurinta kaupunkia: Ateena, Thessaloniki ja Patras.

Makedonian maakunnassa sijaitseva Kreikan toiseksi suurin kaupunki Thessaloniki on Pohjois-Kreikan letkeän eläväinen keskus, jossa taide ja historia yhdistyvät yliopistokaupungin menevään sykkeeseen. Thessalonikiin pääsee kätevästi lentäen monilta Keski-Euroopan lentokentiltä. Thessalonikin eteläpuolella levittäytyy Halkidikin niemimaa, joka on tunnettu useista hienohiekkaisista rannoistaan.

Ateena on ympärivuotinen lomakohde, jonka tunnetuimmat nähtävyydet ovat varmasti jokaiselle vähintään nimeltä tuttuja. Ateena mielletään usein kaupunkikohteeksi, mutta aivan sen edustalta alkaa Attikan Riviera, jonka varrelta löytyy upeita rantoja. Ateenasta on tiheimmät lentoyhteydet Kreikan saarille.

Plaka, Ateena
Plaka, Ateena

Manner-Kreikan länsipuolella sijaitsevat Joonianmeren saaret ovat niin ikään suosittuja lomasaaria. Korfu on saarista pohjoisin, ja se sijaitsee vain lyhyen matkan päässä Albaniasta. Saranda Albaniassa on suosittu päiväretkikohde Korfulta. Kreikan toiseksi suurimmalta saarelta löytyy runsas määrä kauniita turkooseja merenpoukamia, joissa nauttia rantalomasta. Paras ostos-, ravintola- ja yöelämävalikoima löytyy pääkaupungista Korfusta ja etenkin sen Vanhakaupungista.

Monien mielestä Kreikan parhaat rannat sijaitsevat Zakynthoksen saarella, joka sijaitsee myös Joonianmeressä. Kuvauksellisella saarella riittää runsaasti paljasta luontoa tutkittavaksi niin vedessä kuin maalla. Pakettimatkojen kohteet sijaitsevat saaren kaakkois- ja eteläpuolella, jonne hotellit, ravintolat ja yöelämä ovat pääasiassa keskittyneet. Yksityisyyttä kaipaavien kannattaa suunnistaa saaren pohjoisosiin pyöräilemään tai patikoimaan.

Kreeta on Kreikan suurin saari, jonka tutkimiseen yksi viikon loma ei riitä, sillä saari on 250 kilometriä pitkä ja 60 kilometriä leveä. Saaren pääkaupunki Iraklion on Kreikan neljänneksi suurin kaupunki ja sieltä löytyy saaren parhaat ostosmahdollisuudet. Kaupungin lähistöllä sijaitsevat historiallisesti merkittävät Knossoksen palatsin rauniot n. vuodelta 1500 eaa. Suosittuja rantakohteita Kreetalla ovat Hania, Rethymnon ja Agios Nikolaos.

Hania kirkko, Kreeta - Kreikka
Kuva: daliu - stock.adobe.com

Kreetan pohjoispuolella sijaitsee Santorini, jonka auringonlaskut ovat saaneet lähes myyttisen maineen. Santorini on vulkaaninen saari, jonka jyrkät vuorenrinteet laskevat dramaattisesti mereen, minkä takia Santorini on ehkä saarista se kuvauksellisin. Saaren pienet ja romanttiset kylät ovat etenkin pariskuntien ja häämatkalaisten keskuudessa suosittuja, mutta pääkaupunki Firássa riittää enemmän säpinää. Santorinin laavahiekkarannat eivät välttämättä ole kaikkien mieleen.

Turkin rannikon edustalla sijaitsevat Samos, Kos ja Rodos ovat suosittuja koko perheen kohteita. Saarista suurin on Rodos, joka on tunnettu Kreikan aurinkoisimpana saarena. Rodos monipuolinen kohde, josta löytyy upeiden rantojen lisäksi historiallisia nähtävyyksiä, kuten keskiajalla rakennettu Rodoksen Vanhakaupunki tai Lindoksen Akropolis. Toisaalta Rodoksella riittää runsaasti puuhasteltavaa perheille vesipuistosta perhoslaaksoon.

Kos on niin ikään ollut jo vuosikymmeniä matkapakettilaisten suosikkikohde. Saaren hienot hiekkarannat, turkoosi meri ja vaihteleva luonto on Kosin parasta antia. Saaren eteläosat, etenkin Kardamena, ovat nuorten suosiossa ja yöelämä vilkasta.

Perustietoa Kreikasta

Asukasluku:n. 10,7 miljoonaa
Pääkaupunki:Ateena
Pääkieli:Kreikka
EU-maa:Kyllä
Schengen-maa:Kyllä
Pistokemalli:C (Eurooppamalli)
Rahayksikkö:Euro

Kreikan sää ja milloin matkustaa

Manner-Kreikan kaupungit Ateena ja Thessaloniki käyvät ympärivuotiseen vierailuun, vaikka talvisin sää on usein sateista. Paras aika vierailla Kreikan kaupunkikohteissa on maaliskuusta toukokuun alkupuolelle, jolloin hotellihinnat ovat vielä alhaisia ja lämpötilat sopivia pitkille kävelykierroksille. Merivesi on kuitenkin vielä viileää.

Toukokuussa lämpötilat kohoavat jo 20 asteen yläpuolelle. Toukokuun loppu ja kesäkuu soveltuvat jo erinomaisesti rantalomailuun ympäri Kreikkaa. Tällöin vielä suurin sesonki ei ole alkanut. Heinä- ja elokuu ovat ruuhkaisinta aikaa Kreikan saarilla, ja hinnatkin sen mukaisia. Ateenaa kannattaa välttää näinä kuukausina, sillä lämpötila nousee usein reippaasti yli 30 asteen. Rantakausi kestää aina lokakuun puoleen väliin tai marraskuun alkuun. Marraskuun loppupuolella alkavat taas sateet, ja lämpötilatkin ovat yleensä tippuneet rantakelien ulkopuolelle.

Kreikan hintataso

Kreikan hintataso majoituksessa sekä ravintoloissa on Eurostatin vuonna 2019 teettämän tutkimuksen mukaan Euroopan maiden keskitason alapuolella. Hotellihinnoissa on turistikausien välillä suuria eroja. Myös Kreikan eri saarten välillä on huomattavia eroja.

Turvallisuus Kreikassa

Maailman suurimman matkailuturvallisuuden arviointeja tekevän yhtiön International SOSin mittauksissa Kreikassa matkustusriskit ovat alhaisia. Yleistä varovaisuutta kannattaa silti noudattaa ja isojen kaupungin ruuhkaisimmilla paikoilla pitää hyvää huolta arvotavaroista.

Kreikassa saattaa esiintyä maanjäristyksiä, joten sellaisen sattuessa kannattaa pysytellä sisätiloissa. Kesän kuumimpina aikoina Kreikassa on metsäpaloja, ja vuonna 2019 palot levisivät Ateenan esikaupunkialueille. Tällöin kannattaa seurata viranomaisten ohjeistuksia.

Kohdeoppaat

Agios Nikolaos, Kreeta

Agios Nikolaos on pieni ja tyylikäs lomakohde Kreetan itäpuolella, jossa viihtyvät niin pariskunnat kuin lapsiperheet. Kaupungin sydän on Pohjaton järvi ja ympäristössä on kivoja pieniä hiekkarantoja.

Lue lisää kohteesta Agios Nikolaos

Ateena

Ateena on yksi Euroopan suosituimpia citybreak-kohteita. Kompaktissa metropolissa kävelee minuuteissa toinen toistaan kiehtovampiin antiikin nähtävyyksiin, pysähtyen välillä kreikkalaiselle kahville ihmettelemään ihmisvilinää.

Lue lisää kohteesta Ateena

Faliraki, Rodos

Faliraki on turismiin keskittynyt kylä Rodoksen saarella, joka tunnetaan hienoista rannoistaan ja nuorekkaasta yöelämästään.

Lue lisää kohteesta Faliraki

Hersonissos, Kreeta

Hersonissos on monipuolinen lomakohde sekä lapsiperheille että yöelämässä viihtyjille.

Lue lisää kohteesta Hersonissos

Korfu tunnetaan nimellä smaragdisaari, joka tulee sen vehreästä luonnosta. Saaren dramaattiset maisemat, kauniit rannat ja herkullinen paikallisruoka tekevät Korfusta suositun kohteen.

Lue lisää kohteesta Korfu

Kreeta

Kreeta on vuosikymmenien mittainen suosikkikohde sen upeiden rantojen ja mielentoisten nähtävyyksien vuoksi. Turkoosit vedet ja leppoisa meno vetävät puoleensa yhä tänä päivänä.

Lue lisää kohteesta Kreeta

Lindos, Rodos

Lindos on Rodoksen saaren suosituimpia lomakohteita ja yhdistelmä kaunista kreikkalaista kylää sekä hienoja hiekkarantoja.

Lue lisää kohteesta Lindos

Rethymnon, Kreeta

Kilometrien mittainen hiekkaranta ja Venetsian valtakaudella rakennettu vanhakaupunki – Rethymnon on yksi Kreetan parhaista lomakohteista.

Lue lisää kohteesta Rethymnon, Kreeta

Rodos, Kreikka

Rodos on historiaa täynnä oleva monipuolinen lomasaari, jonka suosituin kohde, pääkaupunki Rodos, sijaitsee saaren pohjoiskärjessä.

Lue lisää Rodoksen kaupungista


Teksti: Ville Ryynänen

Kohdekuvat:
Ateena, Korfu: Ville Ryynänen
Kreeta: prosign - stock.adobe.com
Rodos: Jussi Ryynänen

Subscribe
Notify of
guest
0 kommenttia Kreikasta
Inline Feedbacks
View all comments