Siirry suoraan sisältöön

Klaipeda

Liettuan lounaisrannikolla sijaitseva Klaipeda on elänyt koko historiansa ajan saksalais-preussilaisen lännen ja neuvosto-venäläisen idän välissä, kuuluen ajoittain kumpaankin valtakuntaan. Nykypäivän Klaipeda on vahvasti liettualainen, ja saksalaisjäänteet näkyvät lähinnä Klaipedan vanhankaupungin puukehikkoisissa Fachwerk-taloissa. Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki elää sen satamasta, josta kulkee vilkas rahti- ja matkustajaliikenne ympäri Itämerta.

10 minuutin lauttamatkan päässä sijaitsevasta Smiltynestä alkaa 100 kilometrin pituinen Kuurinkynnäs hienoine hiekkarantoineen, jonka varrella sijaitsee Euroopan korkein vaeltava dyyni. Kaupunkia halkaisevan Dane-jokivarren viihtyisillä terasseilla voi tutustua herkullisen liettualaisen keittiön perinneruokiin yhdessä paikallisen Švyturys-panimon juomien kanssa.

Klaipeda satama
Kuva: prosgln - stock.adobe.com

Missä asua

Klaipedan keskusta sijoittuu vanhankaupungin ympärille, josta löytyvät niin useimmat nähtävyydet kuin paras hotelli- ja ravintolavalikoimakin. Keskustan alueella sijaitsee kätevästi myös vanha satama, josta pääsee Smiltynen hiekkarannoille. Kannattaa siis hakea hotellia ensisijaisesti vanhankaupungin läheisyydestä.

Löydä hotelli Klaipedassa Booking.comin

Booking.com

Tekemistä ja nähtävyydet - Klaipeda

Vanhakaupunki

Klaipeda on Liettuan vanhin kaupunki, joka tunnettiin vielä ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka sen saksalaisella nimellä Memel. Tämä kuului osana Itä-Preussiin. Kaupunki alkoi kasvaa vasta 1600-1700 lukujen aikana, jolloin siitä tuli tärkeä Itämeren satamakaupunki Dane-joen varrella. Vanhankaupungin kätköistä löytyy tunnelmallisia sisäpihoja ja puistoja sekä runsaasti kaunista arkkitehtuuria, kuten vuonna 1818 avattu Draamateatteri.

Klaipedan linna

Klaipedan linna rakennettiin Saksalaisen ritarikunnan toimesta vuonna 1253 tukikohdaksi sotaan preussilaisia vastaan. Vanhasta linnasta ei ole nykyisin jäljellä edes raunioita, mutta puolustuslinnakkeen äärirajat ovat yhä helposti havaittavissa. Linnoituksen laidalta avautuu mukavat näköalat kaupunkiin, ja siellä ollessa voi helposti kuvitella kuinka linnasta on puolustettu kaupunkia vuosisatojen ajan.

Linnoituksen alueelta löytyy museo, jossa pääsee tutustuman linnan historiaan konkreettisemmin arkeologisten kaivausten ja rekonstruointien kautta. Sisäänpääsy museoon maksaa noin 2 euron luokkaa.

Kotisivu:  Klaipeda Castle Museum

Klaipedan linna, Klaipeda
Vain ruoho vihertää Klaipedan linnan muurien paikalla.

Historiallinen museo: Pikku-Liettua - Lithuania Minor

Klaipedan historiallisen museon nimi Pikku-Liettua, (Lithuania Minor engl. tai Kleinlittauen saks.) tulee entisestä Itä-Preussin aikaisesta alueen nimestä, jolla kaupunki sijaitsee. Tuolloin Itä-Preussin koilliskulmaa nimitettiin Pikku-Liettuaksi.

Vanhassakaupungissa sijaitsevassa museossa pääsee tutustumaan alueen kehitykseen esihistoriallisesta ajasta toiseen maailmansotaan asti. Pikku-Liettua on Klaipedan ykkösmuseo, jossa kannattaa vierailla mikäli historia kiinnostaa. Sisäänpääsy museoon maksaa noin parin euron luokkaa.
Kotisivu: Lithuania Minor

Švyturys-panimo

Liettuan vanhin panimo Švyturys sijaitsee hieman vanhakaupungin ulkopuolella. Panimon tiloissa toimii viihtyisä ravintola, jossa tarjoillaan Švyturys-oluiden lisäksi korkealuokkaista ruokaa. Samoissa tiloissa toimii panimon historiaa esittelevä museo sekä Švyturys-kauppa.
Kotisivu: Švyturys

Svyturus-panimo, Klaipeda
Svyturus-panimon ravintolassa voi testailla panimon eri oluita hyvän ruuan äärellä. Kuva: Tuomas Hauhia

Liettuan merimuseo ja delfinaario

Liettuan merimuseo on alueen suosituin nähtävyys, joka avattiin uudelleen yleisölle vuonna 2018 valtavan remontin jälkeen. Uusista moderneista tiloista löytyvät akvaario, delfinaario sekä erillinen merenkulusta kertova museo. Akvaarion tunnelissa voi ihastella kalojen lipumista yläpuolella, delfinaariossa järjestetään viihdyttäviä delfiini- ja merileijonaesityksiä ja merenkulkumuseossa pääsee tutustumaan karttojen ja löytöjen avulla Klaipedan historiaan merenkulun näkökulmasta.

Museo sijaitsee Smiltynessä, jonne täytyy ottaa noin 10 minuutin lauttamatka lahden yli. Smiltyne sijaitsee Kuurinkynkään niemekkeen pohjois-osassa. Lautan voi ottaa joko vanhasta satamasta tai uudesta. Vanha satama (osoite Danes Gatve 1) on kätevämpi ilman autoa matkustaville, sillä se sijaitsee keskustassa ja vie lähemmäs merimuseota. Perillä Smiltynessä kävelyä on vielä reilun kilometrin verran museolle.
Lauttayhtiön sivut
Merimuseon sivut

Meridianas-laiva

Kaupungin keskustassa kelluva purjelaiva Meridianas on yksi kaupungin tunnusmerkkejä. Laiva on rakennettu Turussa vuonna 1948. Toisen maailmansodan jälkeen laiva annettiin sotavelan osana Neuvostoliitolle. Nykyään Meridianas toimii ravintolana.

Meridianas-laiva, Klaipeda
Meridianas vanhankaupungin kupeessa on Klaipedan maamerkkejä. Kuva: Tuomas Hauhia

Päiväretki Kuurinkynkään rannoille tai kanoottiretki Kuurinkynkäällä (UNESCON perintökohde)

100 kilometrin pituinen kapea niemeke Kuurinkynnäs kuuluu puoliksi Venäjälle ja puoliksi Liettualle. Hiekkadyynien täyttämä kynnäs on päässyt dramaattisten maisemien takia UNESCOn perintölistalle. Kuurinkynkäällä sijaitsee muun muassa Euroopan korkein vaeltava dyyni.

Lauttamatka Klaipedan keskustasta Smiltyneen kestää vain 10 minuuttia, jossa lähimmälle rannalle on vielä 1.5 kilometrin matka.

Smiltynestä voi ottaa paikallisbussin Kuurinkynkään pohjoisosaan, Nidan kylään, joka on oikea kesäparatiisi. Kesäaikaan Nidassa järjestetään tapahtumaa kerrakseen: Nidan regatta, Filmifestivaali ja paljon muuta. Nidassa voi harrastaa erilaisia ulkourheilumuotoja upeissa maisemissa - polkupyörän vuokrausta, purjehdusta, kanoottiretkiä, ym.

Etenkin kanootti- tai kajakkiretki Nidasta on ainutlaatuinen kokemus, sillä sen aikana pääsee tutustumaan koskemattomille dyynialueille. Kajakkiretkiä voi varata joko etukäteen Klaipedasta täysihoidolla, jolloin haku hotellilta ja opastus kuuluvat hintaan, tai ilmoittautua retkelle Nidasta käsin.

Kuurinkynnäs, Smiltyne
UNESCO:n perintölistalta löytyvä Kuurinkynnäs tarjoaa kilometreittäin upeaa hienohiekkaista rantaa.

Juoma ja yöelämä

Paikallinen olutmerkki Švyturys on Klaipedan ylpeys ja koko Liettuan vanhin panimo. Švyturuksen panimoravintolasta löytyy panimon laajin valikoima, mutta brändin suosituimpia olutlaatuja saa takuuvarmasti joka baarista ja ravintolasta.

Liettua on perinteisesti oluen ohella vodkamaa, ja shotteja nautitaan etenkin raskaan aterian jälkeen palan painikkeeksi. Kaunasista tuleva Stumbras-tislaamo on yksi tunnetuimpia merkkejä, jonka vodka tai yrttiliköörishotti auttaa sulattamaan tukevimmankin illallisen.

Yksi testaamisen arvoinen liettualainen juomaerikoisuus on marjaviini. Niitä tehdään monista eri marjoista ja maultaan ne ovat perinteisiä rypäleviinejä makeampia. Marjaviinejä tehdään kuitenkin eri mieltymyksiin - kuiviksi, puolimakeiksi ja makeiksi. Lähes kaikilla ravintoloilla sekä baareilla on listallaan laaja valikoima paikallisia marjaviinejä. 

Klaipedan yöelämä keskittyy vanhaankaupunkiin, josta löytyy runsas valikoima yökerhoja, perinteisiä pubeja sekä uusia trendikkäitä pienpanimo-olutpaikkoja.

Ruoka ja ravintolat

Liettualainen keittiö on vielä kovin vähän tunnettu maan ulkopuolella, mutta sen sisällä paikallisruokakulttuuri elää vahvasti. Liettualaisesta keittiöstä löytyy useita annoksia, jotka voi laskea vain liettualaisiksi. Ruoka-annokset ovat yleensä runsaita ja raskaita, joten pieniruokaisemman kannattaa aloittaa vain yhden ruokalajin illallisista. Ruoka-annoksissa pääosassa ovat peruna, juurekset ja possunliha.

Liettualaisten ravintoloiden hintataso on huokea ja kolmen ruokalajin illallisesta selviää usein 20-25 eurolla ilman juomia. Paikallisia ravintoloita löytyy etenkin Vanhastakaupungista teatteriaukion ympäristöstä. Myös kuja nimeltä Friedrich passage kannattaa katsastaa. Tunnelmalliselta kujalta löytyy laaja valikoima erilaisia keittiöitä.

Cepelini-ruoka, Klaipeda
Lihalla täytetty peruna, Cepelini, on tyypillinen liettulainen ruokalaji.

Liettualaisista ruoka-annoksista tunnetuimpia ovat kylmä punajuurikeitto Šaltibarščiai, lihalla täytetyt perunat Cepelini ja paikalliset kaalikääryleet Balandeliai. Lisäksi paikallisen perinteen mukaan oluen kanssa pöydässä pitää olla öljyssä paahdettuja leipätikkuja Kepta Duona, jotka tarjotaan juusto-majoneesikastikkeen kanssa.

Ostokset

Modernissa Klaipedassa ostokset tehdään ostoskeskuksissa. Kaupungin suurin ostoskeskus on Akropolis, joka sijaitsee noin 3 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Ostoskeskuksesta löytyy tunnettuja kansainvälisiä vaateliikeketjuja, elektroniikkaliikkeitä ynnä paljon muuta.
Kotisivu: Akropolis

Kaupungin alueella on jonkin verran liikkeitä, mutta valikoima ei ole suuri. Tiltu-kadulta löytyy pienempiä vaateliikkeitä. Vanhankaupungin laidalla sijaitsevalla Vanhalla torilla (Senasis turgus) voi shoppailla vanhanaikaisempaan neuvostotyyliin, jossa paikalliset torimyyjät levittävät tuotteensa betonipöydille pitkään riviin.

Hintataso - Klaipeda

Hintataso Liettuassa on yleisesti nousussa, mutta matkailijan kannalta oleelliset asiat kuten majoitus, ruoka ja juoma ravintolassa ovat silti EU-maiden alinta tasoa. 

Alla on esimerkkejä ravintola- ja hotellihuonehinnoista Klaipedassa. Hotellihuonehinnat ovat mediaanihintoja, joissa lähteenä on Booking.com.

Tuote

Pizza ravintolassa

33 cl olut

3* hotelli (toukokuu)

3* hotelli (elokuu)

Hinta

10-13 €

3 €

69 €

88 €

Lentokentältä Klaipedaan

Palangan lentokenttä

Lähin kansainvälinen lentokenttä on Palangan kansainvälinen lentokenttä, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Klaipedasta. Lentoasemalta kulkee busseja Klaipedan bussiasemalle. Matka kestää noin 40-50 minuuttia ja yhdensuuntaisen lipun hinta on noin 3 euroa.

Matka Boltilla, joka on Uberin kaltainen taksipalvelu, maksaa noin 20-25 euroa Klaipedaan. Bolt-autoja ei kuitenkaan ole aina tarjolla, sillä niiden määrä on alueella vähäinen.

Lentokentän sivut: Palanga Airport

Vilnasta Klaipedaan

Kätevin tapa matkustaa Vilnasta Klaipedaan on juna. Kyseistä väliä kulkee sekä vanhempia että uudempia junamalleja. Jos junamatka kestää alle 4 tuntia, niin kyseessä on uudempi junatyyppi, kun taas yli neljä tuntia kestävät matkat tehdään vanhemmilla junatyypeillä. Uudet junat ovat erittäin siistejä ja ilmastoituja. Myös WC löytyy näistä junista. Liettuan rautateiden kotisivut

Milloin matkustaa Klaipedaan

Ideaaliaika matkustaa kaupunkiin on kesäkuukausina; kesäkuusta elokuuhun, jonka aikana lämpötila on korkeimmillaan ja sadepäiviä on vähiten.

Talvi: Talvikuukaudet joulukuusta helmikuuhun ovat kylmiä. Joulukuu on sateinen ja loskainen, keskilämpötila joulukuussa on noin -2 ja 0 paikkeilla. Tammi- ja helmikuu ovat vuoden kylmimpiä kuukausia, jolloin lämpötila saattaa tippua alle -10 asteen.

Kevät: Maaliskuussa saattaa maassa olla vielä lunta ja keskilämpötila on hiukan nollan alapuolella. Päivän ylin lämpötila menee usein nollan yläpuolelle. Huhtikuussa lämpöasteet saattavat nousta korkeimmillaan päivisin jo 10 asteen tienoille. Toukokuussa voidaan nähdä jo 20 asteen lämpötiloja, mutta keskilämpötilat ovat noin reilun kymmenen asteen tienoilla.

Kesä: Kesäkuukaudet ovat paras aika matkustaa Klaipedaan. Keskilämpötilat kesäkuukausina ovat noin 16-18 astetta, mutta päiväsaikaan asteet saattavat kivuta parhaimmillaan jopa 30 asteeseen.

Syksy: Syyskuussa ilma alkaa viiletä ja päivän ylimmät lämpötilat tippuvat alle 20 asteen. Syksy on vuoden sateisinta aikaa Klaipedassa. Loka-marraskuussa lämpötilat tippuvat taas lähelle nollaa.

---

Teksti: Ville Ryynänen
Kuvat: Ville Ryynänen, Tuomas Hauhia & Pixabay

Subscribe
Notify of
guest
0 kommenttia Klaipedasta
Inline Feedbacks
View all comments