Siirry suoraan sisältöön

Rethymnonin hotellit ja majoittuminen

Paras alue turistille majoittua Rethymonissa on joko vanhakaupunki tai rannan läheisyydessä – ihan omista mieltymyksistä riippuen.

Vanhakaupunki

Vanhakaupunki on suunnilleen sama asia kuin kartalla selvästi erottuva niemi. Jos haluaa välttää meluisia alueita, niin ei kannata varata hotellia sataman viereiseltä rantakadulta (Eleftheríou Venizélou). Vanhankaupungin länsipuoli on muutenkin hiljaisempaa aluetta kuin selvästi vilkkaampi itäpuoli.

Vanhassakaupungissa asuessa sekä nähtävyydet, ostostarjonta että hyvä ruokapaikat ovat kaikki lähellä. Myös rannalle on lyhyt matka, noin 400 m - 1.5 km, riippuen missä päin niemeä asuu.

Rethymnon - ravintola
Vanhankaupungin kadut ovat kapeita ja viihtyisiä.

Sataman sisälle vanhankaupungin kylkeen on merkitty Googlen karttoihin ranta (Rethimnon Beach), mutta se ei ole kunnollinen ranta, vaan oikea ranta alkaa vasta sataman jälkeen.

Ranta

Rethymnonin ranta on parhaimmillaan heti sataman jälkeen, eli kohdassa missä ranta on myös leveimmillään. Jo kilometrin jälkeen kohti itää mentäessä hiekan seassa alkaa vesirajan lähellä olla pieniä kiviä, ja merenpohja myös syvenee hieman nopeammin kuin aivan länsipäässä. Tämän vuoksi kannattaa valita hotelli mieluummin rannan länsipäästä kuin itäpäästä. Ja suuri etu länsipäässä on myös vanhankaupungin läheisyys. Hotellien hinnat tosin tippuvat, mitä kauempaa vanhastakaupungista majoitusta etsii.

Rannan takana menee rannan suuntaisesti kaksi isompaa katua. Toinen on rantakatu aivan rannan vieressä ja toinen pari sataa metriä rantakadun takana. Näiltä kaduilta sekä niiden välisiltä kaduilta löytyy paljon kauppoja, ravintoloita, ym., joten Rethymnon ei hiljene täysin heti vanhastakaupungista poistuttaessa, vaan jatkuu kohtalaisen vilkkaana vielä noin kilometrin verran. Onhan Rethymnon kuitenkin lähes 40 000 asukkaan kaupunki.

Rantakadulla heti rannan takana on runsas hotellitarjonta, ja useimmilla hotelleilla on parvekkeellisia huoneita, joista on hienot näköalat rannalle ja merelle.

Rantakatu
Rantakatua

Muut alueet

Maasto alkaa nousta melko nopeasti ja jyrkästi Vanhankaupungin sekä edellä mainittujen rannan takaisten katujen eteläpuolella. Hotellitarjonta loppuu pääosin tasaiselle alueelle, mutta edullisia lomahuoneistoja saattaa kauempaa löytää, mikäli ylämäen käveleminen ei ole ongelma.

Löydä sopiva hotelli Rethymnonissa Booking.comin kartalta

Booking.com
Subscribe
Notify of
guest
0 kommenttia Rethymnonin hotelleista
Inline Feedbacks
View all comments